Australiankelpien alkuperästä, luonteesta ja terveydestä:
Australiankelpie on paimenkoirarotu, jolla paimennusvaisto on verenperintönä. Australiankelpieistä on kaksi linjaa: harrastuslinjainen australiankelpie sekä paimenlinjainen working kelpie. Rotu on saanut nimensä Kelpie-nimisestä black & tan -värisestä nartusta, joka osoitti paimennusosaamisensa jo 12 kuukauden ikäisenä voittamalla vuonna 1872 lammaspaimennuskilpailun ylivoimaisesti. Tämän jälkeen Kelpien jälkeläisistä oli suuri kysyntä, ja jälkeläisiä alettiin kutsua yhteisnimityksellä ”kelpie”. Australiankelpie alkoi jo 1900-luvun alussa jakaantua kahteen eri linjaan, harrastuslinjaiseksi australiankelpieksi (ak) sekä paimenlinjaiseksi working kelpieksi (wk). Harrastuslinjaisen australiankelpien jalostuksessa pääpaino on ollut ulkonäössä ja harrastusominaisuuksissa, kun taas working kelpieitä on jalostettu lähinnä paimennusominaisuuksien perusteella. Australian National Kennel Council (ANKC) hyväksyi australiankelpien rotumääritelmän 1.1.1963. ANKC myös rekisteröi harrastuslinjaiset australiankelpiet. FCI hyväksyi australiankelpien roduksi vuonna 1989. Ensimmäiset Suomeen tuodut kelpiet olivat Ruotsista 1970-luvun alussa tuotuja working kelpieitä.
Australiassa working kelpie on tärkein paimenkoiraroduista. Australiassa lammastila voi olla kooltaan 500 000 hehtaaria ja nautatila jopa yli kolme miljoonaa hehtaaria. Näissä olosuhteissa tarvittiin itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, älykkäitä ja kestäviä paimenkoiria. Koirilla tuli olla voimakas paimennusvietti ja halu tehdä töitä omistajansa kanssa. Niiden tuli olla luonteeltaan periksiantamattomia ja korkean työskentelyhalukkuuden omaavia, jotta ne pystyivät paimentamaan enemmän tai vähemmän villejä karjalaumoja ja äksyjä merinolampaita. Luonteenlujuudesta ja oma-aloitteisuudesta huolimatta australiankelpiestä muotoutui vähään tyytyvä, tottelevainen ja helposti koulutettava työkoira. Se on väsymätön työskentelijä, joka jaksaa keskittyä tehtäväänsä säästä ja ulkopuolisista häiriöistä piittaamatta. Working kelpien ja harrastuslinjaisen australiankelpien linjaero näkyy voimakkaimmin paimennusvietin voimakkuudessa ja niin sanotussa karjasilmässä, eli koiran kyvyssä luontaisesti ennakoida paimennettavien eläinten käyttäytymistä. Harrastuslinjaisilla koirilla taipumukset eivät usein enää riitä tilapaimennukseen.
Australiankelpie on rotumääritelmän mukaan erittäin tarkkaavainen, innokas ja hyvin älykäs, luonteeltaan sävyisä, sopeutuvainen ja väsymättömän tarmokas. Erittäin uskollinen ja työssään tunnollinen.
Australiankelpie on vilkas ja aktiivinen rotu, joka vaatii toimintaa ja tehtäviä ollakseen tyytyväinen. Eri harrastuslajit riittävät täyttämään australiankelpien toiminnantarpeen, oli se sitten agility, toko tai jokin muu laji. Jokaisen harrastuslinjaisen australiankelpien ei tarvitse päästä paimentamaan, koska niillä harvemmin on kykyjä varsinaiseen työhön, vaikka osoittavatkin kiinnostusta lampaita kohtaan ja omaavat joitakin oikeita toimintamalleja.
Rodun terveystilanne on pääasiassa hyvä. Nykyisen (2022-2026) Pevisan mukaan vaaditaan lonkkanivelkuvaus, jonka raja-arvo on C ja C-lonkkaisen saa yhdistää vain A-lonkkaiseen. Lisäksi vaaditaan selän LTV-lausunto, jolla ei ole raja-arvoa. Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet ja viat ovat patellaluksaatio, sydänsairaudet, osteokondroosi, silmäsairaudet, kyynärnivelen kasvuhäiriö, epilepsia, autoimmuunisairaudet, cerebellar abiotrofia (CA) eli pikkuaivojen rappeuma, CDA eli colour dilute alopecia sekä hammaspuutokset ja purentavirheet.
Australiankelpieiden rekisteröintimäärät ovat viime vuosina liikkuneet noin 80-90 koirassa. Rodun suosio on kasvanut jo toistakymmentä vuotta, mutta kasvu näyttää tasaantuneen.
Australiankelpie on paimenkoirarotu, jolla paimennusvaisto on verenperintönä. Australiankelpieistä on kaksi linjaa: harrastuslinjainen australiankelpie sekä paimenlinjainen working kelpie. Rotu on saanut nimensä Kelpie-nimisestä black & tan -värisestä nartusta, joka osoitti paimennusosaamisensa jo 12 kuukauden ikäisenä voittamalla vuonna 1872 lammaspaimennuskilpailun ylivoimaisesti. Tämän jälkeen Kelpien jälkeläisistä oli suuri kysyntä, ja jälkeläisiä alettiin kutsua yhteisnimityksellä ”kelpie”. Australiankelpie alkoi jo 1900-luvun alussa jakaantua kahteen eri linjaan, harrastuslinjaiseksi australiankelpieksi (ak) sekä paimenlinjaiseksi working kelpieksi (wk). Harrastuslinjaisen australiankelpien jalostuksessa pääpaino on ollut ulkonäössä ja harrastusominaisuuksissa, kun taas working kelpieitä on jalostettu lähinnä paimennusominaisuuksien perusteella. Australian National Kennel Council (ANKC) hyväksyi australiankelpien rotumääritelmän 1.1.1963. ANKC myös rekisteröi harrastuslinjaiset australiankelpiet. FCI hyväksyi australiankelpien roduksi vuonna 1989. Ensimmäiset Suomeen tuodut kelpiet olivat Ruotsista 1970-luvun alussa tuotuja working kelpieitä.
Australiassa working kelpie on tärkein paimenkoiraroduista. Australiassa lammastila voi olla kooltaan 500 000 hehtaaria ja nautatila jopa yli kolme miljoonaa hehtaaria. Näissä olosuhteissa tarvittiin itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, älykkäitä ja kestäviä paimenkoiria. Koirilla tuli olla voimakas paimennusvietti ja halu tehdä töitä omistajansa kanssa. Niiden tuli olla luonteeltaan periksiantamattomia ja korkean työskentelyhalukkuuden omaavia, jotta ne pystyivät paimentamaan enemmän tai vähemmän villejä karjalaumoja ja äksyjä merinolampaita. Luonteenlujuudesta ja oma-aloitteisuudesta huolimatta australiankelpiestä muotoutui vähään tyytyvä, tottelevainen ja helposti koulutettava työkoira. Se on väsymätön työskentelijä, joka jaksaa keskittyä tehtäväänsä säästä ja ulkopuolisista häiriöistä piittaamatta. Working kelpien ja harrastuslinjaisen australiankelpien linjaero näkyy voimakkaimmin paimennusvietin voimakkuudessa ja niin sanotussa karjasilmässä, eli koiran kyvyssä luontaisesti ennakoida paimennettavien eläinten käyttäytymistä. Harrastuslinjaisilla koirilla taipumukset eivät usein enää riitä tilapaimennukseen.
Australiankelpie on rotumääritelmän mukaan erittäin tarkkaavainen, innokas ja hyvin älykäs, luonteeltaan sävyisä, sopeutuvainen ja väsymättömän tarmokas. Erittäin uskollinen ja työssään tunnollinen.
Australiankelpie on vilkas ja aktiivinen rotu, joka vaatii toimintaa ja tehtäviä ollakseen tyytyväinen. Eri harrastuslajit riittävät täyttämään australiankelpien toiminnantarpeen, oli se sitten agility, toko tai jokin muu laji. Jokaisen harrastuslinjaisen australiankelpien ei tarvitse päästä paimentamaan, koska niillä harvemmin on kykyjä varsinaiseen työhön, vaikka osoittavatkin kiinnostusta lampaita kohtaan ja omaavat joitakin oikeita toimintamalleja.
Rodun terveystilanne on pääasiassa hyvä. Nykyisen (2022-2026) Pevisan mukaan vaaditaan lonkkanivelkuvaus, jonka raja-arvo on C ja C-lonkkaisen saa yhdistää vain A-lonkkaiseen. Lisäksi vaaditaan selän LTV-lausunto, jolla ei ole raja-arvoa. Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet ja viat ovat patellaluksaatio, sydänsairaudet, osteokondroosi, silmäsairaudet, kyynärnivelen kasvuhäiriö, epilepsia, autoimmuunisairaudet, cerebellar abiotrofia (CA) eli pikkuaivojen rappeuma, CDA eli colour dilute alopecia sekä hammaspuutokset ja purentavirheet.
Australiankelpieiden rekisteröintimäärät ovat viime vuosina liikkuneet noin 80-90 koirassa. Rodun suosio on kasvanut jo toistakymmentä vuotta, mutta kasvu näyttää tasaantuneen.